Pupu söi Saatanan

Pää ei siirry kesäaikaan

En oikein tule toimeen tämä kellojen siirtelyn kanssa. Päivät valuvat käsistä eikä mitään saa aikaan. Mökillekkään ei kannata lähteä kovin aikaisin aamusta kun siellä ei vielä ole lämmitys päällä. Ulkona on lämpimämpää kuin sisällä.

Harvalle mökille pääsee kaksi kertaa tunnissa bussilla! Mökkimatkani kestää noin 14 minuuttia. Raholan siirtolapuutarhan sijainti on todella optimaalinen. Kylmän tullessa pääsee nopeasti kotiin. Jos malttaa lähteä. Tänään oli kylmä tuuli vaikka aurinko lämmitti. Taisin hieman kylmettyä sillä nyt niiskutan ja palelen.

Maa on edelleen jäässä joten paljoa ei puutarhahommia pysty tekemään. Mökin siivouskin siirtyy myöhempään kunnes vedet saadaan päälle.
Jätän yleensä perennat syksyllä kuihtumaan varsineen ja siivoilen sitten keväällä. Näin kuihtunut lehdistö suojaa edes vähän juurakkoja vähälumisina talvina.

Saatana sai kyytiä pupulta

Satan

Ostin viime keväänä puistoatsalean. Olen himoinnut sitä jo pitkään itselleni ihallessani siskoni puutarhassa keväisin kukkivia atsaleoja. Syksyllä ei tullut pieneen mieleenkään, että puput saattaisivat myös tykätä atsaleoista! Ja puutarhalla asustavat puput eivät ole mitään pikkupupuja vaan ihan kunnon paisteja.
Sen sijaan pensasmustikat ja päärynä olivat vahingoittumattomia. Suojauksia en tosin uskaltanut purkaa huomiseksi luvatun takatalven pelossa. Ruokaa ei luonnossa vielä kovinkaan paljoa ole pupuille.

Nyt keittelemään inkiväärishottia flunssan torjumiseksi!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s