Mitä hullulla repussa?

No kiviä tietysti!

Kesän kaltainen ajanjakso tuli ja meni. Puutarhahommien kannalta hyvät säät, ei tullut kovin usein kuuma, mitä nyt sade kasteli savimaan lilluvaksi suoksi.

Kivet ovat olleet intohimoni ja ihastelun kohteena koko ikäni. Lapsena kerättiin valkoisia “Ukon kiviä” naapurin pojan kanssa. Nyt silmä etsii kävelylenkillä puutarhaan sopivia muurikiviä, reunuskiviä tai muuten vaan hienoja kiviä.

Kun vuonna 2013 hankin siirtolapuutarhamökin, oli se melko huonossa kunnossa. Sekä piha että mökki.

Sadonkorjaajantie 182 025

Ken tästä käy, saa toiveet muista kesäharrastuksista heittää!

Mökkiä on lähinnä vain siistitty sisältä pienin tuunauksin mutta puutarha on kokenut lähes täydellisen muodon muutoksen. Erilaiset polut, kivipengerrykset ja oleskelualueet kukkapenkkeineen ovat syrjäyttäneet nurmikon suurimmaksi osaksi.

Kivet olen itse kuljettanut paikalle repussa. Tänä keväänä myös neljä kuormaa kottikärryillä ja naapuri auttoi autolla muutaman isomman kiven. Kivi on muuten yllättävän painavaa. Reppua ei voi ottaa täyteen koska ompeleet ei kestä. Eikä kyllä jaksa kantaakaan kuin sen parikymmentä kiloa kerrallaan.

Kivireppu

No kiviä tietysti!

Kivireppu

Mitähän siellä repussa on?

Hitaasti hyvä tulee

Tukimuuri mökin päädyssä on korjautunut metri kerrallaan sitä mukaa kun olen kiviä saanut lisää. Vanhan muurin kivet eivät pitkälle riittäneet. Samalla täytyi poistaa maata muurin ja mökin välistä sillä maan pinta oli liian korkealla mökin kivijalkaa vasten. Osittain jopa vuorilautojen alareunan yläpuolella. Seinä siis käytännössä lahosi hiljalleen.

Tukimuuri

Taisi tulla hieman liikaa kuormaa…

Sadonkorjaajantie 182

Aika lohduton oli lähtötilanne 2013.

Betonikivet

Sain edullisesti kuivabetonia niin pitihän sitä sitten kokeilla laattojen tekemistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jatkuu keväällä!

Nyt kun mökki viettää talvihorrosta, niin on hyvää aikaa kypsytellä ensi kesän projektisuunnitelmia. Kausi mitä luultavimmin alkaa siirtolapuutarhateemalla eli puskien siirrolla paikasta toiseen.

Betonilaatta

Syksyiset terveiset Villa Tirpasta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s